#100 Nubalo

Satasen raja rikki! Tämä vaatii jonkun erityisen pehmolelun..

Nubalo, itse suloisuus.

Painaessa sen posket hehkuvat punaisina ja se sanoo "I love you" pussausäänen kera.

 

Pienin ja hennoin, mutta yksi arvokkain ja tärkein aarteeni. Sain tämän tulijaisiksi rakkaalta ystävältä, joka oli ollut muistaakseni etelänlomalla perheensä kanssa. Täst ehk tekee tärkeämmäksi se ettei enää olla yhteyksissä lahjan antajan kanssa.

#099 Master Pain

 

Ostettu heinäkuussa 2007.
Nimetty Kung Pow: Enter the Fist -leffan pahiksen mukaan.

#098 Coop

Maaliskuu 2009.
Piti ostaa keittiövaaka, näin tämän ja päätin että pärjään ilman vaakaakin.
Nimetty Dog Soldiers -elokuvan Cooperin mukaan.

#097 Can!calf

 

Ostettu marraskuussa 2007.
Raukka roikkui korvastaan Stockmannilla.

#096 Semisti Kaskas

Tennojin eläintarhasta, Japani, elokuu 2008.

 

Japanissa kaskaiden siritys kesäisin on aika eeppistä, ja kaskas on japaniksi semi. Siitä nimi, vaikka tämä oikeasti taitaakin olla jonkin sortin sarvikuonokuoriainen.

Semisti Kaskas on sellainen renkailla varustettu perässä vedettävä puhallettava lelu. Edellisenä Siivouspäivänä pidin sitä myyntivalttinani, mutta eipä mennyt kaupaksi. :o

#095 Amusé

Elokuun 2008 Japanin matkalta.

Kokeilin ensimmäistä kertaa semmosta konetta jolla koitetaan kouralla tarttua johonkin ja kuljettaa se tiputusluukun kohdalle. Onnisti heti. :D

#094 Parfee

Selasin vanhoja blogitekstejäni ja löysin mysteerikrokotiilini. :)

 

 

Ostettu helmikuussa 2010 Korkeasaaresta.

Nimen Parfee keksin äsken lennosta.

Rakkaat lelut

Eilen muuttopakkauspuuhissa avasin lelukirstuni, katsoakseni olisiko siellä tilaa pääkalloilleni muuton ajaksi. Tuijotin laatikon sisältöä ja minuun iski suuri mielenvikaisuus - olin valmis luopumaan niistä. Sisäinen askeettini iloitsee.
Luulin jo jokunen joulu sitten vieneeni Pelstusarmeijalle kaikki sellaiset joilla ei ole tunnearvoa, mutta huomasin nyt ajattelevani "Ai vieläkö mulla on toi?" Joukossa oli yksi mm. mysteerikrokotiili, jota en muista omistaneeni. Mistä ja milloin se on minulle tullut, ei mitään havaintoa.

Elämän ehkä vaikein oppitunti on mulle lapsena ollut se, ettei pehmoleluilla (tai muillakaan elottomilla esineillä) ole tunteita. Rakas veljeni opetti sen minulle lyömällä pehmolelujani, minun ujeltaessa itkua vieressä. Vaan kun en meinaa vieläkään uskoa. (Nimim. itkin muutama vuosi sitten kun vanha pesukoneemme vietiin romuttamolle.)
Kyllä siiinä haikea mieli tuli pehmoleluja lajitellessa. Toy Story 3 ei auta asiaa yhtään. Mitä jos ne luulee etten välitä niistä? Uskottelin itselleni että onnellisempia ne ovat jonkun lapsen leikeissä kuin minun antiikkikirstussani.

Toki jätin itselleni parikymmentä rakkainta, ja kyllä sinne sitten pari sellaistakin jäi, joihin minulla ei suurempaa tunnesidettä ole, mutta jotka haluaisin mahdollisella lapsellani olevan. (Sillä syntymättömällä siittämättömällä äpärällä jota en edes halua. :P)

Jatkan edelleen pehmolelujeni kirjaamista tänne blogiin, vaikka suurin osa olisikin jo lähtenyt maailmalle. (Vaikka tänne kirjottelu onkin hieman laiskanpuoleista.) Jos ei mitään tule eteen niin nämä Otchun lelulaatikon asukit etsivät uutta kotia seuraavana Siivouspäivänä 30.8. Karhupuistossa. Tervetuloa adoptoimaan!